
Iida Lukander ja Päivi Karjalainen pääsivät Nurmeksessa matkailun perustutkintoa opiskellessaan mainoskuvien mannekiineiksi. Äksyt Ämmät -yrityksen savusaunan mainoskuvilla houkutellaan keskieurooppalaisia asiakkaita nauttimaan luonnosta ja retkeilystä Pohjois-Karjalaan.
Savusaunan lauteilla heitä kuvasi nurmekselainen valokuvaaja, yrittäjä Jussi Haapalainen.
– Kuvan loppukäyttö ratkaisee: ei Keski-Euroopan asiakaskunnalle voi esitellä alastomia ihmisiä mustassa savusaunahämärässä.
Vuonna 1995 perustettu Äksyt Ämmät palkittiin vuonna 2007 pitkäjänteisestä kansainvälisestä työstä luontomatkailun edistämiseksi ja luontoarvojen vaalimiseksi. "Slow-life" tuotteita tarjoava yritys sai valtakunnallisen palkinnon myös parhaista tuoteideoistaan vuonna 2008, esimerkiksi hiihtovaellukset majatalosta majataloon ovat tuoneet vuosi toisensa jälkeen kiitollisia asiakkaita.
Minna Murtosen ja Liisa Klippelin Äksyt Ämmät Ay sai saksalaisen ympäristömerkin "Sininen pääsky" jo vuonna 1997. Pari vuotta myöhemmin se liittyi saksalaiseen ympäristömatkailuyhdistykseen "Forum anders reisen". Sen ympäristökriteereissä korostetaan verkostoitumista paikallisten pienyritysten kanssa ja henkilöstön kouluttamista ympäristöasioissa. Lisäksi yrityksen järjestämien luontoretkien ryhmäkoot ovat pieniä ja niillä liikutaan lihasvoimin.
– Meidän ”salaisuutemme” on se, että nautimme tästä työstä. Teemme sitä työksemme mistä muutenkin tykkäämme, toteaa Liisa Klippel kuntoa vaativasta työstä.
Kuvakeikka oli silloin vielä opiskeleville Lukanderille ja Karjalaiselle mieluisaa vaihtelua. Varsinkin Iida Lukander kehuu matkailualaa jatkaessaan nyt opintoja liiketaloustieteen puolella ja harjoitellessaan Vuokatin Katinkullassa.
– Se on minun ala ehdottomasti, sanoo Iida, joka kuvauskeikalla jätti väliin avannossa pulahtamisen.