Skip to Content

Luonto elättää

Ruunaan osittain esteetön retkeilyalue on pohjoiskarjalaisen luonto- ja kalastusmatkailun ykköskohteita. Kun Ruunaan kosket jätettiin valjastamatta sähköntuotantoon, moni ennusti kehityksen pysähtyvän Pohjois-Karjalassa, vähintään Lieksassa tai ainakin Ruunaalla.

Päinvastoin kävi, osoittavat myös oman yliopiston tutkimukset, joissa selvitettiin rahavirtoja. Metsähallitus investoi Ruunaalle ja alueelle syntyi uudenlainen koskiyrittäjien ammattikunta.
Investointi maksoi itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa.

Perinteisten koskiveneiden lisäksi alueella nähdään kesäisin kumiveneitä, ylävirtaan puskeva turbiinivene, kanootteja, kajakkeja ja koskessa uijia – kalastajien, retkeilijöiden ja valokuvaajien lisäksi.

Pohjois-Karjalan kansallispuistoissa, luonnonsuojelualueissa ja virkistysalueilla sekä luontokohteissa riittää työtä ja tutkimista. Valokuvan ottanut lieksalainen Heikki Räsänen on siviiliammatiltaan Metsähallituksen suunnittelija, joka on myös ohjannut koskiveneitä. Se on taitolaji, joka edellyttää erittäin hyvää paikallistuntemusta: jokainen koski ja karikko on tunnettava.

Pohjois-Karjalassa matkailuelinkeino tuo työtä useammalle kuin esimerkiksi muovi- tai kiviteollisuus. Matkailun odotetaan vielä kasvavan.